maanantai 2. helmikuuta 2015

WEEK 5



Maanantaina äiti oli leiponu pitkästä aikaa mokkapalaa. Ja kyllähän se oli tälläkin kertaa aivan yhtä hyvää kun aina ennenkin. // Tiistaina keksittiin Tomin kanssa fysiikan tunnilla, että jätetään koulun lihakeitto väliin ja mennäänki pizzalle. Ihan hyväähän se oli, mutta vähän liian vetistä mun makuun. // Keskiviikkona kävin taas ottamassa vähän lisäystä ripsiin. // Ja torstainahan se taas alko, nimittäin koeviikko. Ja ihan sen kunniaksi meninkin college-housuilla ja ilman meikkiä kouluun.


Koulun vessa -selfie koeviikon päivältä jona jaksoin laittaa farkut jalkaan. :D // Päätin alottaa tavaroitten pakkaamisen koulukirjoista. Kuinka paljon niitä voi ihmisellä ollakkaan? // Sitten koitti koeviikon pahin päivä eli lauantaikoulupäivä, joita meijän koulussa on valitettavasti harrastettu jo useemmassakin jaksossa. Onneks oli sentään hyvä aamupala (sitten kun vihdoin pääsi sängystä ylös). // Lauantain pelasti kuitenkin vohvelit, joita ei ollutkaan tullu syötyä vähään aikaan.


Sunnuntaina oli taas pelipäivä, tällä kertaa Tampereella. Takkiin tuli, mutta omalta osaltani peli meni onneks ihan hyvin. // Illalla käytin vohveleista jääneen mansikkahillon hedelmien kaverina smootiehen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti