sunnuntai 8. helmikuuta 2015

WANHOJEN HANKINNAT










Lupasin kertoa vähän jutuista, joita on tullut vanhojentansseja varten hankittua. Ensimmäinen juttu minkä ostin oli ehkä se kaikkein tärkein ja näkyvin, eli mekko. Käytiin äitin kanssa jo syyskuun alussa etsimässä mekkoa Tampereelta, mutta se reissu ei tuottanut tulosta. Marraskussa tehtiin äitin ja Tomin kanssa reissu Helsinkiin, jossa kierreltiin muutama mekkoliike läpi. Muutaman liikkeen jälkeen päädyttiin Kasarmikadulla sijaitsevaan Meccoon. Siellä oli oikein ystävällistä palvelua ja vielä ilman ajanvarausta, toisin kuin joissain muissa liikkeissä. Mekot olivat myös huomattavasti edullisempia kuin liikkeissä, joissa olimme aikaisemmin käyneet. Mecostahan me sitten löysimme mullekin sopivan puvun, joka sitten toimitettiin noin 8 viikon kuluttua lähimpään postiin. Kokokuvaa en mekosta vielä julkase, vaan sen näätte sitten vasta tanssien jälkeen, kun saan kuvat tänne.

Muiden hankintojen kanssa en sitten kiirehtinyt, ja loput jutut oonkin ostanut vasta tässä viimisen kuukauden aikana. Meikkejä ostin pikkuhiljaa mm. Prismasta ja Sokokselta. Korujakin tuli metsästettyä useammastakin paikasta kuten Ninjasta, H&M:stä ja Glitteristä. Kampissa silmään osui Bijou Brigitten liike, jossa oli sitten pakko käydä. Sieltä löysin aivan ihanat ja ihan täydellisesti mun mekkoon sopivat korvikset. Hintakaan ei ollut paha, vaan 5,95€. Sieltä mukaan tarttu myös jatkojen mekkoon sopiva ihana kaulakoru.

Kenkiäkin etsiessä tuli kierrettyä liike jos toinenkin. Kookengästä kuitenkin löytyi parhaat, hyvin jalkaan istuvat mustat avokkaat. Vaikeutta etsintään tuotti koulun asettama määräys, jonka mukaan koron pitää olla vähintään 1,5cm X 1,5cm leveä, ettei tanssipaikan lattia rikkoonnu. Ymmärrän tän säännön hyvin, sillä halli, jossa tanssit tansimme on sama, missä pelaamme kaikki meidän kotipelimme. Ja onhan se paljon kivempi pelata lattialla, jossa ei oo korkkareitten aiheuttamia painaumia ja reikiä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti