maanantai 9. helmikuuta 2015

WEEK 6



Maanantaina ja tiistaina oli koeviikko vielä kovaa vauhtia käynnissä, ja aika meni aikalailla kokeisiin lukiessa. // Miten koeviikolla kaikki muu tuntuu paljon houkuttelevammalta kun lukeminen? Heti kun pitäs lukee niin joku hyppelypeli tuntuukin kauheen kivalta. :D // Tiistaina äiti oli tehny lämpimiä voileipiä, sekä kinkku- että tonnikalatäytteellä. Nam! // Keskiviikkona alkoi taas uus jakso. Kirjojenkin numeroistakin alkaa huomaamaan, että kyllä tää lukio tästä etenee, kun matikassakin mennään jo kasi kurssissa.


Torstaina oli Runebergin päivä ja sen kunniaks äiti oli ostanu Runebergintorttuja. Kyllähän ne taas vuoden tauon jälkeen aika hyviä oli. // Lauantaina suunnattiin Helsinkiin. Valittiin ruokapaikaks kampin alakerran kiinalainen buffet, eikä tarvinnut pettyä taaskaan. // Kuvien otto jäi aika vähäiseksi, mutta tässä yksi kuva Helsingin kaduilta. // Sovituskoppiselfie Haloselta, josta mukaan tarttui ihana mekko vanhojen jatkoille.


Takasin päin tullessa oli matkaan tarttunut jo muutama kassi, mutta tällä kertaa tuli kyllä ostettua vaan kaikkee tarpeellista ja suunniteltua. // Junalippu, josta sai taas aika kivan alennuksen tuolla opiskelijakortilla. Eli kannattaa sellainen hankkia jos opiskelija sattuu olemaan. // Yksi päivän saaliista, kengät, joita kyllä tulikin metsästettyä ihan urakalla. Koko Helsingin keskustasta ei meinannut löytyä mieleisiä kenkiä, mutta onneks noi sitten lopulta löytyi. :) // Sunnuntaina tuli taas vähän herkuteltua, kun Tomin äiti oli ostanut meillekin karkkipussin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti