maanantai 26. lokakuuta 2015

VIIKKOKATSAUS



Kyllä ne ajokortti ja auto on ihan kivoja, kun pääsee kuivana ja lämpimässä reeneistä kotiin, eikä tarvii pyöräillä vesisateessa. Ja onhan toi autolla ajaminen muutenkin ihan kivaa, kun pääsee vähän nopeemmin paikasta toiseen ja ilman, että on riippuvainen busseista ja junista.  // Äitin tekemä kana-herkkusieni-risotto rucolan ja parmesanin kanssa on vaan aika hyvää. // Pieni piristys päivään on keksi aamupalan kanssa. // Äikkää on taas pitkästä aikaa tässä jaksossa ja vielä kaks kurssiakin. Ihan mun lempiaineisiin äikkä ei oo ikinä kuulunut, mutta kai siihen on pakko vähän alkaa panostaa, sillä kohta siitäkin on jo kirjotukset.


Matikka on pitkästä aikaa kivaa, kun jopa osaa jotain muutakin kun ekan perustehtävän. Taisin siis tehdä ihan oikean valinnan, päättäessäni kirjoittaa pitkän sijasta lyhyen matikan. // Tarkoitus oli käydän vain apteekissa, mutta matkaan tarttuikin lisäksi myös pari paitaa ja farkut... // Laitoin tuikunkin palamaan ihan syksyn kunniaksi. Ja eihän jouluunkaan ole enää kuin vajaa kaksi kuukautta, joten kynttilät ja kohta jouluvalotkin alakavat olla ajankohtaisia.


Sain vihdoinkin tilattua itselleni H&M:n syyskuvaston, jossa oli kyllä taas vaikka mitä ihania juttuja. // Jaksoin siivota huoneenikin viimeviikolla, ja se on jopa vieläkin siisti. // Lauantaina tuli istuttua taas säbähallilla kattelemassa Tomin pelejä. // Sunnuntai-iltana sain vihdoin alotettua äikän kirjan lukemisen. Tällä kertaa piti valita jokin suomalainen klassikkoteos ja itse päädyin Ilmari Kiannon Punaiseen viivaan. Vähän erilainen kirja verrattuna siihen, mitä yleensä luen, mutta ihan mielenkiintoinen silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti