tiistai 20. lokakuuta 2015

TALLINNA









Syysloma on jälleen lomailtu ja näin ollen myös Viron matka on jo takana päin. Matka sujui hyvin ja tuli taas nähtyä paljon uusia paikkoja. Mitään ihmeellisiä suunnitelmia meillä ei reissua varten ollut. Tarkoitus oli lähinnä rentoutua ja kierrellä ympäri Tallinnaa. 
Viron  shoppailumahdollisuuksiakaan ei voinut heittää hukkaan, joten kiertelyn lomassa tuli koluttua myös muutama kauppa. Itselleni en kuitenkaan kovista shoppailuaikeista huolimatta oikein mitään löytänyt, mutta valikoimaa siitä ei voi ainakaan syyttää. Tallinnassa oli nimittäin kauppoja vaikka millä mitalla ihan laidasta laitaan. 

Varsinaisten nähtävyyksien läpikäynti jäi melko vähälle, mutta onhan Vanhakaupunkikin jo nähtävyys sinänsä. Tallinnassa vanhoja ja uusia rakennuksia on myös hienosti sekaisin, joten pelkkä kaupunkikuvakin on jo näkemisen arvoinen.

Meidän hotellimme oli Tallinnan edullisimpia, ja sen kyllä huomasi etenkin aamupalassa ja myös huoneiden koossa. Tallinnassa hotellienkin hintataso on melko alhainen, joten suosittelen sijoittamaan vähän rahaa hiukan hintavampaan hotelliin. 

Matka oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut, ja suosittelen Tallinnaan kaupunkiloma kohdevaihtoehdoksi niiden kaikkien vähän kaukaisempienkin kaupunkien rinnalle.

Jos nyt vihdoin saataisiin myös blogi pois lomalta, ja vähän useammin näitä postauksia. Intoa kyllä riittää, mutta aloittaminen on aina vaan niin hankalaa. Nyt kuitenkin otan itseäni ihan toden teolla niskasta kiinni ja keskitän taas enemmän aikaani tähän blogiin :)

4 kommenttia:

  1. Itekkin kävin kesän lopulla Tallinnassa ja tykkäsin kyllä :) Me majotuttiin ihan Tallinkin hotellissa, oli edullinen ja aamupala samanlainen kuin laivalla :)


    http://onrooftop.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin seuraavalla kerralla varmasti mietin Tallinkin hotellia ainakin yhtenä vaihtoehtona. :)

      Poista