tiistai 9. kesäkuuta 2015

1ST HOLIDAY WEEK


Nyt pitkästä aikaa taas vähän puhelinkuvia, tällä kertaa mun ekalta lomaviikolta ja päättäjäisviikonlopulta.


Lauantai aamuna herättiin Mallan kanssa aikasin  ja suunnattiin pikkasisaruksiemme viimeiseen peruskoulun kevätjuhlaan. Kevätjuhla oli yhtä hieno kun aina ennenkin, ja kyllähän siinä se tietty kesän tuntu tulee, kun katselee niitä lomalle pääseviä koululaisia ja kuulee suvivirren. // Kevätjuhlasta matka jatkui paria tuntia myöhemmin serkun ylioppilasjuhliin, joissa päästiin nauttimaan hyvästä ruuasta ja lämpimästä sekä aurinkoisesta päivästä. // Vihdoin pääsin pukemaan ton uuden maksihameen päälleni, viellä tosin sukkahousujen kanssa, mutta kuitenkin. // Päädyttiin Mallan kanssa tekemään katkarapu-currya ja chapatileipää. Hyviä olivat molemmat, ja niistä mahdollisesti tulossa ohjetta tänne blogiinkin.


Maanantaina alkoi se kesän arki, sillä työt jätskikiskalla kutsuivat myös tänä kesänä. Nyt neljäntenä kesänä jätskimyyjänä työ sujuu jo hyvin ja kaikki tapahtuu aika automaattisesti. Suurempaa stressiä ei siis töistä onneksi enää tule, vaan töihin meneminen on jopa ihan kivaakin. // Kyseisessä paikassa on tullut vietettyä lähiaikoina useampikin tunti, ja vielä on yli puolet jäljellä. Autokoulu on onneks ihan kivaa ja rentoa, joten sekään ei mitään pakkopullaa ainakaan viellä ole. Ja kyllähän se ajokortin saaminen motivoi tuollakin käymään. // Myös tätä näkymää on tullut katseltua jo useamman kerran tämän loman aikana. Viikon aikana tuli junaa nimittäin käytettyä ainakin neljä kertaa. Junalla pääsee onneks melko edullisesti, eikä matkakaan Hämeenlinnasta Iittalaan kestä kuin 13 minuuttia. // Kaiken kiireen keskellä ehti onneksi välillä myös vähän rentoutua, maaten sängyllä lehden tai tabletin kanssa.


Torstaina olin töiden jälkeen Tomilla, josta päätin lähteä salille Tomin treenien ajaksi. // Perjantaina olin taas torstain tapaan töissä, mutta onneksi hyvä ilma toi ihan kiitettävästi asiakkaita, eikä tylsää ehtinyt tulla. // Kuva lenkin jälkeen, kun olin lähdössä suoraan kauppaan. Pitkä lenkki teki pitkästä aikaa hyvää, varsinkin kun tarkkailin sykettä koko ajan ja varmistin, etten juokse liian lujaa. Välillä on toki kiva antaa kaikkensa ja olla lenkin jälkeen ihan puhki, mutta tällä kertaa halusin vetää vähän rennommin ja juosta koko matkan hyvillä fiiliksillä. // Tomi oli katsomassa futista kaverillaan, joten jouduin syömään tacoja yksin. Makuun seuran puute ei onneksi vaikuttanut, ja tacot tuli syötyä alta aikayksikön.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti