tiistai 7. huhtikuuta 2015

PÄÄSIÄINEN


Pääsiäinen alko ihan suunnitelmien mukaan, ja suklaamuniakin tuli syötyä oikein urakalla jo ihan palmusunnuntaista lähtien. Torstaina loman kunniaks syötiin kuitenkin vähän toisenlaisia herkkuja, kun tehtiin äitin kanssa uunijuustokakkua ja lämppäreitä. Herkkujen syönti jatkui myös iskälle päästyäni mm. kääretortun ja lohen muodossa. Loma jatkui muutenkin rennoissa ja hyvissä tunnelmissa, kunnes sunnuntaina aamuyöllä heräsin huonoon oloon ja mahakipuun. Aamulla oireet selkenivät oksennustaudiksi, jota oli ollut liikkeellä muillakin iskällä asuvilla. Loppuloman suunnitelmat menivätkin täysin pilalle yhtäkkiä iskeneen taudin takia. Ikinä en siis Tomille päässyt, vaan matkani iskältä jatkui isäpuolen luokse, jossa sitten loppuloman sairastelin. Tauti oli onneks aika nopeesti ohi menevää sorttia, ja pahimmat oireet olivatkin ohi jo sunnuntai-iltana. Väsynyt ja vähän heikko olo kuitenkin jatkui vielä maanantaihinkin, mutta ruoka alkoi onneksi maistumaan pikkuhiljaa. Vieläkin olo on vähän vetämätön, mutta verrattuna sunnuntaiaamuun, jolloin edes vesi ei meinannut pysyä sisällä, on fiilis mitä parhain. Mun pääsiäinen ei siis sujunut ihan niinkun piti, ja vähän pettynyt fiilis jäi, sillä oisin keksiny vaikka kuinka paljon parempaa tekemistä oksennustaudin potemisen sijaan. Enää ei kuitenkaan asialle voi mitään, joten täytyy vain toivoa, että seuraava loma sujuu paremmin.

6 kommenttia:

  1. http://sarah-anniina.blogspot.fi/

    Moi, mun blogissa on sulle haaste (11 kysymystä) jos haluat tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain jo yhden haasteen, mutta täytyy katsoa kumman teen.:)

      Poista
  2. Kuulostaa ihan mun pääsiäiselle.. :D
    Ja voi ei, oksennustauti on ihan hirveä, hyi, en halua ees aatella asiaa.

    VastaaPoista
  3. Oi miten maukkaan näköisiä nuo ruokakuvat, nam! Ja kurjaa, että loppulomasi suunnitelmat menivät mönkään :(

    VastaaPoista
  4. Voiettä, suomikarkkeja ja suomiherkkuja <3 ikävä!! Täällä jenkeissä pääsee niihin niin harvoin käsiks...

    http://janesweetescape.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itelle aika tavallista kaikki suomalainen, mutta niinhän se on että tavallisesta tulee erikoista ja ihanaa sitten kun sitä ei enää saa:)

      Poista