maanantai 27. huhtikuuta 2015

KEVÄTOSTOKSIA

Tällä kertaa aattelin tulla vähän esitteleen mun viime aikasia ostoksia. Osan jutuista oon ostanu jo jonkin aikaa sitten, mutta toiset sitten taas on vaan pari päivää vanhoja. Ihan kaikkia uusimpia hankintoja ei tässä ole, mutta ne mitä nyt kameran eteen sain niin tästä postauksesta löytyy.


Nike Free 5.0
Näitä lenkkareita olin himoinnut jo jonkin aikaa, ja olihan nää pakko hakea heti kun äiti huomasi lehdestä näiden olevan aika hyvässäkin alennuksessa lähimmässä Top-Sportissa. Ihanan ulkomuotonsa ja värinsä lisäksi nää on myös tosi hyvät jalassa. Täytyykin siis todeta, että Nike ei pettänyt taaskaan.

Palladium Pampa Oxford
Lenkkarien lisäksi mun kenkäkokoelma on saanut myös toiset uudet tulokkaat. Palladiumeja katselin jo talvella, toki lähinnä talvikenkien muodossa, mutta sillon päädyin kuitenkiin toisiin kenkiin. Nyt keväällä törmäsin useissa kaupoissa myös Palladiumin matalaan versioon. Pian aloin selailla nettiä ja Zalandon sivuilla iskin silmäni näihin valkopohjaisiin tennareihin. Luulin tilaavani kengät mustilla nauhoilla, mutta kotiin saapuessaan, kenkiä koristivatkin valkoiset nauhat. Palauttaa en kuitenkaan näitä jaksanut, vaan kävin hakemassa kaupasta mustat nauhat ja vaihdoin ne itse. Hyvältä kengät näyttävät sekä mustilla että valkoisilla nauhoilla, mutta omaan tyyliini sopii mielestäni paremmin nuo mustanauhaiset.

Mango pikkulaukku
Tälläistä kätevää pikkulaukkua olin etsinyt jo jonkin aikaa, kunnes vihoinkin viime viikonloppuna löysin Mangosta kivan ja sopivan hintaisen yksilön. Usein pikkulaukut ovat, joko niin pieniä, että sisään ei meinaa mahtua edes rahapussia, tai sitten taas niin suuria että kätevyydestä ei ole enää tietoakaan. Tämä laukku on kuitenkin juuri sopivan kokoinen mulle, ja uskon, että tälle löytyy enemmänkin käyttöä.

H&M raitapaita
Punaraitainen paita oli myös yksi vaatekappale, jota olin himonnut jo pitkään. Vaikka punaista aika harvoin käytänkin, niin raitoihin se mielestäni sopii todella hyvin. Etenkin kesällä ruskettuneen ihon kanssa raitapaidat näyttää ainakin omaan silmään tosi kivoilta.

Bik Bok hame
Tänä keväänä päätin, että alan käyttämään enemmän hameita. Kaapissani ei kuitenkaan yhden yhtäkään hamoista ollut, joten sellainen oli jostain ostettava. Bik Bokissa törmäsin tähän aika tavalliseen mustaan kangashameeseen, jonka sitten päädyin ostamaankin. Tämä on malliltaan ja väriltään niin simppeli, että uskon tämänkin pääsevän käyttöön useamminkin, etenkin nyt säiden lämmetessä.

 Even&Odd reppu
Reppuja aloin katselemaan ihan niiden käytännöllisyyden vuoksi. Etenkin pyöräillessä reppu on kätevä laukkuun verrattuna, sillä se pysyy selässä eikä valuvia sankoja tarvitse olla koko aikaa nostelemassa. Painavia koulukirjoja on myös huomattavasti mukavampi kantaa repussa kuin laukussa. Tämän repun tilasin samalla tilauksella Palladiumien kanssa Zalandolta.

Soc treenihousut ja kompressiosukat
Stadiumin jäsenalennuksien myötä päädyin tekemään uusia hankintoja myös treenivaatteiden osalta. Mukaan tarttui pirteän väriset sukat ja uudet treeni/juoksuhousut. Kaikki muut juoksuhousuni ovat mustia, joten harmaat tuovat ihan kivaa vaihtelua treeniasuihinkin. 

Nike treenitoppi
Stadiumista ostin myös treenitopin, samassa värissä sukkien kanssa. Urheiluvaatteet saa mun mielestä olla vähän värikkäämpiä, ja muuten kun käytän aika tylsiä värejä, niin treenivaatteissa on sitten kiva repäistä ja laittaa jotain kivaa ja kirkkaan väristä päälle. Vaihtoehtoina olisi ollut sukista ja topeista myös muita värejä, mutta sukista oikeat koot olivat useimmista väreistä loppu. Toisaalta ihan hyvä niin tuli ostettua jotain vähän erilaista pinkin tai sinisen sijaan.

4 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä:) Varsinkin toi mangon laukku on täydellinen <3

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja ostoksia, nuo Niken kengät on aivan ihanan väriset! :--)

    http://iitukkavalokuvailee.blogspot.fi/

    VastaaPoista