keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

HOLIDAY WEEK


Pitkästä aikaa Ikeassa. Mukaan ei kyllä tarttunut paljoa tavaraa, sillä uusi asunto oli muutenkin jo niin täynää, että yhtään lisää roinaa ei kaivattu. // Samalla reissulla käytiin nopeasti Ideaparkissa. Tarkoituksena oli ostaa Ginan lahjakortilla farkut, mutta mieleistä mallia ei sillä kertaa löytynyt. Arnoldsista tarttui kuitenkin matkaan makoisa valkosuklaa original. // Mikkeä ei selfiet kiinnostanut, mutta yritimpähän ainakin. // Remonttipäivän salaatti. Tuo salaatti ei todellakaan jäänyt ainoaksi, sillä lähiaikoina on tullut kyllä syötyä erilaisia salaatteja ihan urakalla. Ja hyvä niin, onhan salaatit kuitenkin hyviä ja terveellisiä. // Värjäsin hiukset pitkästä aikaa, ja ehkä ensimmäistä kertaa tulos oli edes lähellä pakkauksen kuvaa. Täytyykin sanoa, että oon kyllä kaikin puolin tosi tyytyväinen tohon Garnierin olia-väriin. // Tomin siskon ihana Romeo-pupu, jota me päästiin Tomin kanssa hoitaan muun perheen ollessa Tukholmassa.


Kampaajalla,... // josta tuloksena ihanan hyväkuntoset ja melkein 10 senttiä lyhemmät hiukset. Pitkästä aikaa oon tyytyväinen sekä hiuksiin että väriin. // Tein Tomilla vähän Pasta Bolognesee, ja täytyy sanoo, että onnistu kyllä tosi hyvin, vaikka hitusen liian vähän pastaa keitinkin. // Ensimmäinen leipä ensimmäisenä iltana uudella asunnolla. // Ihania Tulppaaneja, joista tuli niin keväinen fiilis. // Loman lopuksi pääsin viellä katsomaan pikkuveljen lätkäpeliäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti