perjantai 9. joulukuuta 2016

JOULUKUISIA KUVIA

Niin se marraskuu taas väistyi, ja nyt ollaan jo pitkällä joulukuussa. Tuntuu, että mitä lähemmäksi joulua mennään niin sitä nopeammin päivät kuluvat. Ennen joulua pitäisi vielä töiden lisäksi pelata yksi säbäturnaus, ostaa kaikki lahjat, tehdä kunnon joulusiivous ja monta muuta pientä juttua. Pitää kuitenkin muistaa olla tyytyväinen, siihen mitä on jo saanut tehtyä, ja ajatella, että se joulu kyllä tulee vaikka sen eteen ei enää enempää mitään tekisikään. 











Niin kun näistä joulukuisista kuvista näkyy, on suurin osa joulukoristeista jo paikallaan, ja muutama uusikin koriste ostettu. Tänä vuonna sain leivottua piparitkin ajoissa ja vielä koristeltuakin ne ennen kun puolet niistä oli syöty. Myös kynttilöitä on tullut poltettua ihanan paljon, ja jouluvalojakin olen muistanut pitää päällä. 

Paljon on siis vielä tekemättä, mutta jotain olen joulun eteen jo saanut tehtyäkin. Onko teillä jo jouluvalmistelut hyvässä vauhdissa, vai onko joulukuu yllättänyt teidätkin?

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia !♥
    Jouluvalmistelut on täällä hyvässä vauhdissa mutta leipoa en oo vielä kerennyt !

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä <3 Meillä ei ole hirveästi joulukoristeita, mutta muutama tonttu ja jouluvalo sentään löytyy täältäkin :D Mut mä oon varma, että joulukuussa aika juoksee kaksi kertaa nopeammin kuin yleensä!

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista