tiistai 27. joulukuuta 2016

JOULU 2016

Joulu on taas jo takana päin, ja tätäkin vuotta enää jäljellä pari päivää. Mun joulut ovat olleet yleensäkin aika erilaisia riippuen aina siitä, missä jouluni vietän ja kenen kanssa. Tämä joulu oli kuitenkin ihan erilainen kaikkiin aiempiin verrattuna. Tänä vuonna mulla ei nimittäin ollut ollenkaan joululomaa, ja aattona olinkin iltavuorossa. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun vietettiin aattoilta Tomin kanssa yhdessä. Aatonaattona ja aattoaamuna ehdin onneksi viettämään myös sitä perinteisempää joulua isäpuoleni luona.






Kuusen koristelimme äitin kanssa aatonaattona illalla. Kotona kuusi sekä koristeet olivat upouusia, joten oli kiva, että toisessa paikassa oli sama vanha kuusi samoilla koristeilla kuin aikaisempinakin vuosina. Kissat olivat taas ihmeissään olohuoneen nurkkaan ilmestyneestä hökötyksestä. Ja niin kuin arvata saattaa, eivät nuo uteliaat veljekset kuusta ja sen palloja rauhaan jättäneet. Toivotaan, että kuusessa on edes muutama koriste jäljellä kun sinne ennen vuoden vaihdetta menen.




Ruuat olivat taas parhaasta päästä, ja pöydästä löytyi niin kalaa, peuraa ja kinkkua kuin rosollia ja laatikoitakin. Myös aatonaattoiltana iltapalaksi syöty vastapaistettu leipä oli aika hyvää. (Onneksi leipiä leivottiin useampi, niin jouluateriallekin riitti hieman.)



Mun töiden jälkeen me sit avattiin Tomin kanssa lahjat ja pelattiin vähän lautapelejä glögin ja piparien sekä konvehtien kanssa. Joulupäivän aamuvuoro tietysti vähän typisti aattoiltaa, mutta saatiin silti tehtyä kaikkea kivaa ja jouluista.


Lahjojakin saatiin Tomin kanssa molemmat ihan kivasti. Itse annoin Tomille Hilfigerin paidan ja tommosen varavirtalähdenjutun. Osan lahjoistaan Tomi avasi jo kotona, mutta oli ihan kiva, että myös hänelle riitti jotain avattavaa meilläkin.


Mä sain Tomilta toivomani Michael Korsin meikkipussin. Muilta sitten sain mm. sisustusjuttuja ja suklaata sekä pari lahjakorttia. Yksi parhaista lahjoista oli kuvasta puuttumaan jäänyt Kon Marin siivouskirjojen kakkososa, jonka sain äitiltä. 

Joulu oli siis oikein kiva ja monipuolinen, jos niin voi sanoa. Huomisen aamuvuoron jälkeen alkaa onneksi neljän päivän vapaa, niin pääse keskittymään rauhassa vuoden vaihtumiseen, talvisesta säästä nauttimiseen ja ehkä vähän aleshoppailuunkin.

2 kommenttia: