sunnuntai 8. marraskuuta 2015

NETFLIXLEMPPARIT

Nyt olisi vuorossa muutama sarjavinkki pimeneviin syysiltoihin. Itse katselen Netflixistä sarjoja aina välillä. Joitain sarjoja katson yksin ja joitain seurataan Tomin kanssa yhdessä. Omia lemppareitani ovat sarjat, joissa on vähän enemmän juonta, eikä vain ihan pelkkää komediaa. Ja tässä siis muutama omista lempparisarjoistani.


Ensimmäinen sarja, jota aloimme Tomin kanssa netflixistä seuraamaan oli Gossip Girl. Muutaman kauden sitä yhdessä katssoimme, mutta sitten kyllästyimme sen juonen toistuvuuteen. Pari kuukautta sitten katsoin kuitenkin tylsyyksissäni yhden jakson, ja jäin taas heti koukkuun. Juoni tosiaan kyllä toistaa aika ajoin itseään, mutta aina uusilla käänteillä ja vivahteilla. Upper East siden suhdekoukerot ja juonet ovat koukuttavia, ja tähän sarjaan jää varmasti koukkuun, ainakin jos yhtään tykkää draamasta ja juonittelusta.


Welcome to Swedeniä aloin katsomaan kesällä lukiessani ruotsin kirjoituksiin. Sarjassa puhutaan sekä englantia että ruotsia, joten kielitaito tätä sarjaa katsoessa ainakin karttuu. Myös juoni on hauska ja kertoo amerikkalaismiehen sopeutumisesta tyttöystävänsä kotimaahan Ruotsiin. Sarjassa leikitellään hauskasti stereotypioilla ja perinteillä. Tämä sarja on siis letkeää katseltavaa, eikä juonikaan ole liian monimutkainen.


Elementaryn löysimme Tomin kanssa, kun etsimme uutta sarjaa edellisen loppuessa. Moderni versio Sherlock Holmesista kuulosti houkuttelevalta, ja päädyimme katsomaan ensimmäisen jakson. Yhden jakson jälkeen oli pakko katsoa toinenkin, ja olimme jälleen koukussa uuteen sarjaan. Sarjan näyttelijät ovat aivan huikeita, ja hoitavat roolinsa todella hyvin. Myös juoni on hauska ja mielenkiintoinen. Tässä sarjassa rikos, draama ja komedia ovat yhdistetty taitavasti, ja koukkuun jääminen on taattu.


Pidän myös fantasiasarjoista, kunhan ne on tehty hyvin, ja fantasiamaailma vaikuttaa kokonaiselta ja loppuun asti suunnitellulta. Merlinistä näiden lisäksi löytyy myös koukuttava ja monipuolinen juoni. Juonen käänteitä löytyy paljon, ja yksikään hahmo ei ole liian yksipuolinen. Tämän sarjan kaikki kaudet löytyvät Netflixistä, joten tässä on oikein hyvä sarjavaihtoehto fantasiasta ja historiaan sijoittuvista sarjoista pitävälle.


Sarjan esittely kahdesta lakimiehestä ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta, mutta päätimme silti kokeilla sarjaa Tomin kanssa. Itse nukahdin ensimmäisen jakson aikana, mutta jo toisen jakson aikana olimme Tomin kanssa molemmat sitä mieltä, että tämä sarja on katsominen arvoinen. Suitsin tapahtumat sijoittuvat New Yorklaiseen lakifirmaan, jossa sattuu ja tapahtuu. Hahmojen yksityiselämä ja työ sekoittuvat kaiken aikaa, ja nämä tapahtumat tekevät sarjasta hauskan ja koukuttavan.

Mun vanhempia sarja- ja leffasuosikkeja löytyy tästä postauksesta. 

Onko teillä jotain hyviä vinkkejä ja omia lemppareita, joita Netflixistä kannattaisi katsoa? :)



1 kommentti:

  1. Mulla on myös Gossip girl ja welcome to sweden listoilla. Toi GG kyllä vähän toistaa sitä juontaan, mutta joku siinä anyway koukuttaa :D Merlinistä ehdin kattoa osan ekasta jaksosta, mutta tarkotus ois alkaa sitä seurailemaan. Hmm toi elementary kuulostaa hyvältä, vois lisäillä listalle!
    http://anskisss.blogspot.fi/

    VastaaPoista