keskiviikko 20. toukokuuta 2015

TUKHOLMA PUHELIMESTA



Shoppailtua ei ihan kauheesti tullut, mutta kyllä me kauppakeskus Gallerianissa käytiin. Hollisterkin tuli tsekattua, mutta sieltä en taaskaan löytänyt itselleni mitään. Kiva yllätys Gallerianin vieressä oli Victoria's Secretin liike, joka kylläkin oli vähän eri luokkaa verratuna Lontoon liikkeeseen. Kaupungin kokoon nähden melko pieni valikoima ei yllättänyt, mutta hinnat olivat kyllä korkeammat kuin pari kesää sitten Lontoossa.


Aamupala oli positiivinen yllätys, ja sitä tuli kyllä syötyä ihan hyvin. Vaikka hotelli oli aika edullinen, niin aamupala oli samaa, ellei korkeampaakin luokkaa kuin kalliimmissa hotelleissa. Tarjolla oli mm. useampaa lajia hedelmiä, jugurtteja, leipiä ja myslejä. Myös lämpimät ruoat olivat monipuolisia ja hyviä.


Laivallakin ruoka oli hyvää, ja silläkin tuli kyllä maha täyteen. Tapani mukaan eniten tuli syötyä alkuruokia, sillä ne on mun mielestä ehkä parasta laivaruuassa. 

Ruokakuvia taisi olla suurin osa näistä otoksista, mutta kyllähän se syöminen on aika suuressa osassa matkustaessa. Puhelimella tuleekin otettua paljon enemmän tilannekuvia ja kuvia juuri esim ruuista ja muista yksittäisistä jutuista. Kun taas kameralla otan yleensä kuvia paikoissa, jossa on enemmänkin kuvattavaa. Muunmuassa Skansenissa tuli otettua kaikki kuvat kameralla, koska siellä oli paljon kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, josta halusin saada hyvät kuvat. Ne Skansenin kuvat ovatkin ainoat mitä en ole täällä vielä kerennyt näyttämään. Kunhan ne saan julkaistua, niin Tukholma jutut ovat takana päin, ja postauksissa siirryn taas vähän sporttisempaan suuntaan. Luvassa siis vielä ripaus Ruotsia, ja sitten mm. kahvakuulailua ja kotitreeniä.


4 kommenttia:

  1. Voi ei.. Liian herkullisia ruokakuvia koko postaus täynnä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Voin kyllä sanoa, että ruuat oli kyllä vähintään yhtä herkullisia, kun miltä näyttävät.

      Poista
  2. Aah noista kuvista tuli vesi ihan kielelle ja kauhea matkakuume! En tiedä, mutta mulla on tullut jotenkin käsittämätön ikävä Ruotsia kohtaan -mun on pakko päästä kesällä Ruotsiin shoppailemaan, laulamaan snapsilauluja ja puhumaan ruotsia. Koskaan, ikinä ennen ei oo ollut tällaista fiilistä, vaikka koko lapsuuteni ja nuoruuteni Ruotsiin olen aina ollut hyvin tervetullut sukulaisteni luo. Ehkäpä tuo kielitaidon kehitys luo omanlaista turvaa, että uskaltaa lähteä.. :D

    Tosi kivanoloinen blogi sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsi on kyllä tosi kiva maa, ja sinne kannattaa kyllä lähteä! :)

      Ja kiitos! :)

      Poista