tiistai 25. maaliskuuta 2014

WEEKEND

Viime viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu pitkään aikaan kun ei ollut pelejä tai jotain muuta ennalta sovittua menoa. Joten aika meni melko rennoissa tunnelmissa. Perjantaina lähdettiin äidin ja pikkuveljen kanssa Valkeakoskelle isäpuolen luokse. Siellä meitä odotti taas kaksi ihanaa kissanpentua, jotka on kasvanu aivan hirveesti siitä kun ne jouluna sinne tuli.


Perjantai-ilta meni aika perus tunnelmissa lätkäpeliä katsellen. Lauantaina sitten suunnattiin äidin ja isäpuolen kanssa Ikeaan ja Ideaparkkiin. Ikeasta matkaan lähti uusi viltti ja pari mukia. Mukit jäävät vielä kaappiin odottelemaan, että muutan joskus omaan kotiin ja otan ne sitten käyttöön. Viltti pääsi kuitenkin heti osaksi huoneen sisustusta. Siitä ja muista jutuista mun huoneesta aattelin laittaa kuvia vähän myöhemmin.




 Me myös syötiin Ikeassa, ja päädyin taas ottaan ne herkulliset lihapullat ja ranskalaiset. Vaikka helposti aatteleekin, että ranskalaiset ei sovi yhteen ruskeen kastikkeen kanssa, niin ainakin mun mielestä se Ikean kastike toimii kyllä tosi hyvin niitten ranskisten kanssa. ~ Ideaperkista mukaan tarttui aurinkolasit Ginasta. Vaikka Ideaparkissa olikin tasauspäivät ja kaupat täynnä alennuksia, en silti löytänyt itselleni mitään. Tosin osasyynä saattaa olla, että en oikein tarvinnutkaan mitään, eikä tarkoituksena ollutkaan ostaa muuta kuin aurinkolasit. Ellei sitten olisi löytynyt jotain tosi kivaa halvalla. ~ Kauppareissun jälkeen katseltiin hetki futispeliä kun odoteltiin mun velipuolta säbäharkoista. Illalla leivottiin äidin kanssa kakku, tämän samaisen pojan syntymäpäivän kunniaksi. ~ Sunnuntaina palattiin takaisin kotiin, ja koko päivä menikin aika lailla vain ollessa poikaystävän kanssa, ja valmistautuessa tulevaan viikkoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti