keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

MANSIKKA-BANAANI SMOOTHIE

Tänään koulun jälkeen päätin lähteä juoksulenkille ekaa kertaa tänä keväänä. Jotenkin on tuntunut, ettei oikein ole ollut aikaa ja kiinnostusta lähteä lenkille koko talvena. Eikä toisaalta ole ollut tarvettakaan, kun lukion alusta asti on ollut aamutreenit kolme kertaa viikossa ja iltatreenejäkin on ollut joka viikko 2-3 kertaa. Tänään kuitenkin tuli jo koulussa sellainen fiilis, että tänään vois lähteä kokeilemaan vieläkö kunto kestää samat lenkit kun syksyllä ja viime keväänä. Ja kyllähän se kesti, ja juoksin viellä pidemmän lenkin kun, mitä oli tapana viimevuonna. Suuri osa lenkistä meni kyllä aika kovassa vastatuulessa, mutta ei se menoa haitannut. Teki vaan lenkistä jonkun verran raskaamman kun olin suunnitellut. 


Lenkin jälkeen tein nopeesti smoothieta. Yleensä oon tehny smoothiesta tarkotuksella vähän pirteempää laittamalla siihen appelsiinimehua tai jotain muuta vastaavaa tuomaan vähän happoa. Nyt kuitenkin jätin kokonaan sitrushedelmät pois ja laitoin mehun sijasta maitoa sekä vähän kermaviiliä, mitä en oo ennen kokeillu. Lopputulos oli kuitenkin tosi hyvä, ja mun mielestä ehkä yks parhaista ite tehdyistä smoothieista, jota mä oon juonu. 


Mansikka-Banaanismoothie

1dl maitoa
0,5dl kermaviiliä
1,5dl mansikoita
1 banaani




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti