perjantai 8. syyskuuta 2017

EKAT VIIKOT YLIOPISTOSSA

Yliopisto-opiskelijan arki on pikkuhiljaa lähtenyt käyntiin ja nyt ehtii kirjoittelemaan tänne blogiinkin vähän kuulumisia. Yliopisto alkoi tosiaan orientoivilla opinnoilla viime viikon maanantaina. Tämän ja viime viikon aikana onkin käynyt tutuksi niin kampuksen tilat kuin ainejärjestön iltaohjelmakin. Pikkuhiljaa on päästy sisään myös siihen millaista itse opiskelu yliopistossa on. Tämän periodin kurssit ovat jo kovaa vauhtia käynnissä, ja opeteltavat asiat ja palautettavat tehtävät lisääntyvät koko ajan. Osa asioista on vanhan kertausta, mutta paljon on myös ihan uutta ja tosi mielenkiintoista asiaa opittavana.

Päivät ovat ainakin ekassa periodissa aika pitkiä ja raskaita, mutta kun tekeminen on kiinnostavaa ja mielekästä niin selviää niistä hyvin. Lukuvuoden alussa on onneksi kuitenkin ollut paljon kivoja tapahtumia, jotka ovat tehneet päivistä vähän rennompia.


Noista kaikista tapahtumista onkin kertynyt jo ekojen viikkojen aikana haalarimerkkejä vaikka kuinka, ja tuntuu että haalarit ovat jo ihan täynnä merkkejä ennen kun ollaan niitä edes saatu. Haalarien lisäksi odotetuimpia, vielä edessä päin olevia yliopistojuttuja ainakin itselläni on ekat sitsit ja fuksiseikkailu. Molemmat noista onkin jo tässä kuussa ja haalaritkin pitäisi ens kuun puolella jo saada, joten kaikkea kivaa on kyllä tulossa.

Mites muiden koulut on lähtenyt käyntiin? :)

1 kommentti:

  1. Muista jättää tilaa niille bileistä tuleville merkeille, sillä ainoastaan ne on arvokkaita. Kaikki mitä yritykset jakaa ilmaiseksi tai mitkä voit ostaa jostain ei juuri ole niin arvokkaita kun ne jotka sait fuksiaisista tai tursajaisista tai jostain muusta tapahtumasta :)

    VastaaPoista