keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

LOMALLA

Melkein vuosi on paiskittu töitä, ja nyt on aika nauttia ansaitusta kesälomasta. Osan lomapäivistänihän käytin keväällä lukulomaan, mutta onneksi pari viikkoa jäi vielä käytettäväksi tähän väliin ja elokuun lopulle. Viikon lomalla ei toki ihmeitä ehdi, mutta kyllä muutamakin päivä poissa töistä rentouttaa kummasti. 



Ensimmäinen lomapäivä lähti hyvin käyntiin parvekkeella nautitun aamupalan merkeissä. Hyvän aamupalan jälkeen päätettiin äitin kanssa lähteä nauttimaan ulkoilmasta ja pyöräiltiin kirpputorin kautta prismaan. Kesällä omasta kotikaupungista saa paljon enemmän irti, kun pääsee pyöräilemään kaikkia ihania metsäreittejä pidempiäkin matkoja. Pyöräily onkin yksi asioista, jota meinaan harrastaa oikein kunnolla niin lomalla kuin muutenkin kesällä. 
Lauantain hyvät ilmat jatkuivat lähes yhtä hyvinä myös sunnuntaina, kun juhlimme serkkuni ripille pääsyä. Ensimmäistä kertaa juhla-asukseni valikoitui mekon sijasta housut, ja olen kyllä oikein tyytyväinen valintaani. Näiden juttujen lisäksi loman alkupuolella on tullut syötyä hyvin, käytyä kirjastossa ja leivottua macaroneja sekä tehtyä muita rentoja lomajuttuja. 

Tänään aamulla otettiin suunnaksi Porvoo ja sieltä jatkettiin lomareissuamme Helsinkiin. Tätä postausta kirjoittelenkin Hotelli Presidentissä, johon hetki sitten saavuimme pitkän päivän jälkeen. Nyt laitan koneen kiinni ja suuntaan kylpyyn, kun siihen kerrankin on mahdollisuus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti