perjantai 24. helmikuuta 2017

KAURAMAITOSMOOTHIE

Yhdessä postauksessa jo kerroinkin laittavani smoothiehen lähes joka kerta banaania. Toinen aine, jota laitan aina on jogurtti. Aiemmin en ollut edes ajatellut korvaavani jogurttia millään muulla, sillä ajattelin, että koostumus ja maku kärsivät ilman sitä. Yhtenä iltana kuitenkin rohkaistuin ostamaan elämäni ensimmäisen kauramaitopurkin. Ihan pelkältään sitä en ole vielä juonut, mutta smothiehen se sopi paremmin kuin hyvin. 




Kauramaitosmoothie

1dl kauramaitoa
1dl mustikoita
1 banaani

Ainakin banaanin ja mustikan kanssa koostumus pysyi oikein hyvänä, eikä smoothiesta tullut liian juoksevaa. Makukin oli tavalliseen maitoon tehtyyn verrattuna paljon täyteläisempi ja huomattavasti vähemmän hapan kuin maustamattomaan jogurttiin tehtynä.

Seuraavaksi kokeilen kauramaitoa kahvimaitona, ja ehkä jossain vaiheessa uskaltaudun juomaan sitä ihan ruokajuomanakin. Oletteko te kokeilleet kauramaitoa, tai jotain muita kasviperäisiä maitotuotteita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti