maanantai 23. toukokuuta 2016

YLIOPPILAS

Täällä ilmoittautuu yksi kevään 2016 ylioppilas. Tulokset siis julkaistiin tänään wilmassa ja nyt voin siis ylpeämä todeta, että minusta tulee kesäkuussa ylioppilas vieläpä ihan hyvin arvosanoinkin. Itsellänihän ei mikään aine lähtenyt sellaisilla pisteillä, että reputtamista olisi tarvinnut pelätä, mutta oli se nyt kiva saada lopullinen tieto tulevasta lakista ja arvosanoista.


Elikkä 4. kesäkuuta 2016 saan painaa lakin päähän ja vastaanottaa ylioppilastodistuksen, josta löytyy neljä E:tä äidinkielestä, matikasta, ruotista sekä biologista, M kemiasta ja C englannista. Itse olen oikein tyytyväinen tuloksiini, ja siihen mitä kaikkea nuo kolme lukiovuotta toivat tullessaan. Lukiotaipaleeni aikana opin paljon sekä eri aineista että itsestäni, ja uskon, että tästä on hyvä lähteä jatkamaan minne tahansa elämä nyt viekään.

Onnea muillekin tämän kevään ylioppilaille ja aurinkoista viikonalkua kaikille! Itse valmistaudun vielä tämän päivän huomisiin farmasian pääsykokeisiin, joidenka jälkeen on taas onneksi enemmän aikaan muuhunkin kuin lukemiseen. 




1 kommentti: