torstai 24. maaliskuuta 2016

OHI ON

Kuukausien lukemisen, kahden kuuntelun ja seitsemän kirjallisen kokeen jälkeen voin ylpeänä sanoa, että nyt se on ohi. Yo-kirjoitukset nimittäin. Viime kesästä lähtien on tullut luettua koko ajan enemmän tai vähemmän. Kaikkea aikaani en toki käyttänyt lukemiseen, mutta tieto siitä, että pitäisi lukea kuitenkin aiheutti stressiä ja paineita koko ajan. Eilisen matikan kirjotuksen jälkeen olo oli aika outo ja huojentunut. Tässäkö se nyt oli? Onko lukio nyt ohi? Ja no siinähän se oli ja nythän lukio on käytännössä ohi. Filosofian pakollisen kurssin koe on toki vielä tekemättä, mutta sen jälkeen on lukio lakkia vaille valmis.
  Yo-kokeiden tuloksiinkin olen ihan tyytyväinen, tai no varmaksihan voi tietää vain syksyn tulokset, mutta keväänkin kirjoitusten alustavat pistemäärät ovat olleet pääosin ihan odotetunlaisia. Muutaman aineen kohdalla jännitettävää riittää ihan sinne toukokuulle lopullisiin pisteisiin asti, sillä alustavat pisteet ovat olleet kahden arvosanan rajamailla. Läpipääsy on kaikista kuitenkin varma, joten sitä ei tarvitse onneksi jännittää.


Nyt voi siis hetkeksi unohtaa koulujutut ja keskittyä muihin juttuihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti