lauantai 12. syyskuuta 2015

LOPPUKIRI

Nyt on tullut ajankohtaiseksi se, mikä tuntui vielä keväälläkin lukemista aloittaessa kovin kaukaiselta. Nimittäin syksyn ylioppilaskirjoitukset. Lukemisen näitä karkeloita varten aloitin jo kesän alussa. Välillä luin vähän ahkerammin, ja joskus tuli luettua sitten vähän heikommin. Nyt on kaikki kirjat kuitenkin luettuna, ja tarkoituksena enää kerrata ja täsmentää tietoa. Vielä siis lyhyt loppukiri jäljellä, ennen maanantaina ja perjantaita, ja sitten voi huokaista ja ottaa hetken rennommin, ennen kevään koitosta.


Omalta osaltani syksyn kirjoitukset jakautuu kolmelle päivälle. Maanantaina nimittäin istuin jo ensimmäisen kerran juhlasaliin YTL:län turkoosin vihkosen eteen tekemään ruotsin kuuntelua. Jännityksestä huolimatta kuuntelu meni ihan nappiin ja nyt on jo alustavia pisteitä 76,5 kasassa. Ensi perjantaina olevan ruotsin kirjallisen osan pisteistä, sitten tiedetään, minkälaista arvosanaa sinne yo-todistukseen olisi tulossa. Tavoitteena oli alunperin kirjoittaa syksyn molemmista kokeista ne kaikkien himoitsemat Laudaturit mutta realistisemmalta ainakin tässä vaiheessa tuntuisi E:t molemmista. Ennen kokeitahan on vaikea sanoa mitään, mutta ainakin prelien perusteella Eximiat olisi ihan mahdollisia sekä ruotsista että biologiasta.

Biologian koe siis koittaa jo ylihuomenna, ja jännitys alkaa sitäkin varten jo pikkuhiljaa kertyä. Ainahan olisi voinut lukea enemmän, mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen omaan valmistautumiseeni. Vielä pientä viilausta tässä viikonlopun aikana, niin eiköhän sieltä salista ihan tyytyväisenä lähdetä pois maanantaina. 

Ruotsin kirjalliseen on aikaa valmistautua vielä muutama päivä, jonka aikana kertaan vielä vähän sanoja ja kieliopin. Molempia kokeita varten katson vielä myös kertauskirjojen ja netin ohjeet hyvistä vastauksista ja vastaustekniikoista. Kohta siis alkaa olla tehtynä kaikki, mitä näin ennen koeita voi tehdä. Jäljellä on siis enää vain kokeet, jossa on annettava kaikkensa, ja näytettävä mitä osaa.

Viikon päästä on siis tämä rutistus jo ohi, ja aikaa taas muullekin kun lukemiselle. En voi sanoa, että vihaisin lukemista, mutta kyllä pikku hiljaa alkaa olla jo aika väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kesällä lukeminen vielä oli suht koht helppoa, mutta koulun alkaessa hommasta tuli paljon rankempaa. Lukemisen lisäksi, pitää ehtiä käydä koulussa ja tehdä kaikki läksyt. Toisin sanoen olen siis ihan tyytyväinen, että kirjotukset ovat kohta tältä erää ohi, ja että vapaa-aika taas lisääntyy. Tämän kuuluisan vapaa-ajan lisääntyessä, myös blogille jää enemmän aikaa, ja pääsen toteuttamaan kaikki postaukset, mitä olen tässä suunnitellut, mutta joihin ei aikaa ole ollut. 

Mutta nyt pitemmittä puheitta jatkan lukemista, ja annan kaikkeni vielä tän viimisen viikon ajan. Hyvää viikonlopun jatkoa ja tsemppiä syksyn kirjoittajille! :) 





2 kommenttia: