maanantai 10. elokuuta 2015

BACK TO SCHOOL

Huomenna se taas alkaa, nimittäin koulu. Tämä kouluvuosi ja sen alkaminen kuitenkin eroaa melko suuresti edellisistä kouluvuosista. Koulusta ei ensinnäkään päästy kokonaan eroon edes kesäksi. Kirjoituksiin oli luettava, vaikka ei olisi yhtään huvittanut ajatella mitään kouluun liittyvää. Suurin ero muihin vuosiin onkin juuri nämä kirjoitukset. Muina vuosina kurssit on vain käyty ja asiat unohdettu heti kokeen jälkeen, ajatellen vain, että kyllä niitä sitten kirjoituksiin taas kerrataan. Nyt on kuitenkin se aika, kun niitä tietoja tarvitaan. Enää ei voi ajatella, että opettelen ne myöhemmin kunnolla.

Yokirjoituksien lisäksi on tänä vuonna myös paljon muuta abivuoteen liittyvää. Heti alkukeväästä koittaa vihdoin penkkarit ja abiristeily. Kolmannen jakson loputtuahan alkaakin jo lukuloma, jolloin jäljellä on enää vain neljät kirjoitukset ja sitten kesäkuun alussa koittaa se kaiken kohokohta, eli ylioppilaaksi pääsy. Edellyttäen tietysti, että pääsen kaikista aineista läpi. :D Pakolliset ja ylimääräiset kirjotettavat on kuitenkin valittu, siten että ylioppilaaksi pääsyn pitäisi olla aika varma. Kun jaksaa panostaa kunnolla niin eiköhän niistä ihan hyvät arvosanakin irtoo. 

Ihan tavallista opiskelua ilman kirjoituksia on siis vain toisessa jaksossa. Kolmannen jaksonkin katkaisee joululoma, ja se jakso on muutenkin enää vaan aikalailla kertauskursseja ja kirjoituksiin valmistautumista.


Huomenna alkava ensimmäinen jakso on kuitenkin ihan työntäyteinen, eikä millään tavalla rennoimmasta päästä. Kirjat ja muut välineet on jo onneksi hankittu, joten pääse heti aloittamaan opiskelut täysillä. Kaikissa aineissa mennään jo viimeisissä kirjoissa ja asiat senkun vaikenevat, joten hommia saa kyllä tehdä oikein kunnolla ihan kaikissa aineissa, myös syksyllä kirjoitettavien lisäksi.


Kirjoituksiin luku on nyt kuitenkin etusijalla, ja näitä kirjoja tulee luettua ennen syyskuun alkua viellä varmasti ihan urakalla. Osan oon onneksi saanut jo loman aikana luettua, mutta hommaa on kyllä viellä jäljellä. Ruotsi ja bilsa on onneksi mulla aika vahvoja, ja tykkään kummastakin aineesta, joten lukeminen on ihan mielekästä, eikä liian haastavaakaan.


Myös vaatekaappi on saanut jotain uusia juttuja koulun alun kunniaksi. Pari vaatekappaletta on viellä ostoslistalla, mutta enköhän mä nekin saa pikkuhiljaa kotiutettua. Enemmän juttua mun syysvaatteista on kuitenkin tulossa toisessa postauksessa vähän myöhemmin, joten ei tämän enempää näistä tällä kertaa.

Nyt lähden jatkamaan viimeisen lomapäivän viettoa lukemisen ja säbäreenien merkeissä. Hyvää koulun alkua huomenna sen aloittaville, ja hyvää ja aurinkoista loman jatkoa niille kellä se, viellä jatkuu! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti