torstai 3. marraskuuta 2016

LOKAKUU KUVINA


Heti ekana lokakuun viikonloppuna oli kauden eka säbäturnaus. Tuloksena voitto ja tasapeli ja kipeä kantapää, joka vihoittelee välillä vieläkin. // Lokakuun alussa oli vielä ihana alkusyksyn tunnelma. // Tuli käytyä myös pitkästä aikaa lasillisella. Samalla tuli todettua, ettei kaikki punaviini olekaan pahaa :D. // Innostus Potterin lukemiseenkin iski taas hetkeksi. Kyllä mä sen vielä ennen joulua saan luettua. // Työpäivän jälkeen oli ihanaa rentoutua sisustusjuttuihin syventyen. // Kerrankin päästiin kaikki lapset pelaamaan iskän kanssa lautapelejä.


Siisti huone päivänvalossa on vaan niin ihana. // Vuoden ekat joulusuklaat tuli myös syötyä. // Suklaiden vastapainoksi hankin vihdoista viimein salikortin Hämeenlinnan Foreverille. // Kissatkin nauttivat hienoista syyskeleistä, ja olivat äitin haravointiapuna niin pusta kuin maasta käsin. // Pipo ja huivi ovat olleet vakiovarusteena ulkoillessa jo pidemmän aikaa. Nyt ilmojen kylmentyessä on taas kaivettu paksumpaa lämmikettä kaappien uumenista. 

Tämmönen pikainen kuulumispostaus nyt tällä kertaa. Hyvää marraskuun alkua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Alko tekeen mieli suklaata :-D

    http://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva postaus, näistä tällaisista saa helposti selville kirjoittelijan viime aikaiset kuulumiset :-)

    VastaaPoista