maanantai 15. elokuuta 2016

PARIISI









Pariisi oli aivan ihana! Kolme päivää kuluivat ihan hujauksessa nähtävyyksiä kierrellen ja kaupunkia katsellen. Mteroa emme käyttäneet ollenkaan lentokentälle menevää RER-junaa lukuunottamatta, joten kävelimme joka paikkaan. Vaikka jalat olivatkin illalla ihan poikki oli kävely kuitenkin sen arvoista. Maan alla metrossa istuessa emme olisi nähneet vain murto-osan kaikesta, mitä kävellessä näimme. Sääkin suosi mietä, sillä koko Pariisin vierailumme ajan lämpömittari näytti noin 20 astetta, joka oli juuri sopiva lämpötila kaupunkilomalle. 
Hotellistamme ei tainnut yhtään kuvaa kameraan tallentua, mutta sekin oli ihan ok. Ei mikään luxuslukaali, mutta hintaansa nähden ihan kelpo hotelli Pariisin keskustasta. 

Nyt annan kuitenkin kuvien puhua puolestaan ja jätän loput Louvrekuvat ja -kokemukset sekä Pariisivinkit seuraaviin postauksiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti